Koottava Minimini kanala

Kotimaisesta koivuvanerista valmistetut osat mainioon pienen pieneen kanalaan. Kukko, kana ja tiput kuuluvat settiin - eihän siitä muuten mitään tule. Pienistäkin pienimmältä kanaperheeltä puuttui koti. Eihän se käy. Niinpä teimme heille rakennussarjan kotimaisesta koivuvanerista. Eipä aikaakaan kun kukko ja kana olivat jo panneet toimeksi ja kanala oli pystyssä. He aloittivat nitkuttelemalla pikkiriikkiset osat irti levystä tosi rauhassa. Ja miettivät kokoamisjärjestyksen. Kokoaminen olikin sitten helppoa. Ensin he asettivat sivuseinät pohjapalaan ja parsipalan paikoilleen pikkaisen levittämällä sivuseiniä (voi laittaa myös valmiiksi sivuseinien väliin ja liittää sitten vasta pohjaan). Takaseinä liutettiin loviin ja katto asetettiin paikoilleen. Lopuksi piti päättää hyvä kohta tikkaille ja hakea vähän heinää (ei paketissa) pehmikkeeksi. Materiaali: 1mm kotimainen koivuvaneri. Kootun kanalan mitat: pohja: 24x26mm, korkeus n.32mm. Pakettiin kuuluu minikanalan osat sekä kukko, kana ja 4 tipua. Varo ettei tosipienet tiput karkaa omille teilleen. Muu kuvissa näkyvä rekvisiitta ei kuulu pakettiin. Mitat: pohja  n. 2.4 x, 2.6 cm korkeus (pohjan kanssa) n. 3.3 cm kanalan leveys 2.3 cm ja syvyys 2 cm (ulkomittoja). Liima ei ole välttämätön liitoksissa mutta tippa yleisliimaa (esim. erikeepper) varmistaa koossa pysymisen. Tässä talopaketissa on sitten kaikki osat niiiin pieniä, ettei se sovellu alle 3 vuotiaille.

Arvostelut (0)

6,00 €